Elokuuti, 4.8. Tänään saimme Milon ruumiinavauspöytäkirjan, kolme kuukautta on vierähtänyt Milon lähdöstä. Kyyneleet vierähtävät edelleen herkästi poskelle, kun Milo käy ajatuksissa. Ruumiinavausraportti oli hyvin yksityiskohtainen. Lyhykäisyydessään ja yksinkertaisesti voin vain todeta, että Milo oli hyvin sairas ja kipuja on ollut kovasti. Milo oli taistelija luonne, mutta tiedämme että teimme oikean ratkaisun kun päästimme Milon lepoon.
ti, 11.8. Kolmas ja viimeinen yritys läpäistä taipparit päättyi nollatulokseen. Koetilanne ei vaan meillä onnistu ja hakuruutuun kaatui nytkin homma kuten muillakin kerroilla. Muutenkin Kajaanin koe oli epäonninen; kolmetoista koiraa ja vain kaksi pääsi jäljelle asti ja nämä kaksi sitten läpäisivät kokeen. Monta metsästyslinjan labradoriakin jäi taipumatta. Raimo Huhtiniemi oli kummissaan ja koepaikalla kuuli kaikenlaisia arvailuja mistä huono tulos johtui. Veikattiin vikaa variksissa ja epäiltiin karhun käyneen tallustelemassa alueella ja hellettäkin syyteltiin. No, minä tiedän ainakin Peppisen kohdalla, että syy ei ollut mikään noista. Niin ja kyllä me Peppisen kanssa vielä treenataan hakua,10 uutta varista odottaa pakastimessa ja damit on käytössä. Kokeisiin ei kuitenkaan enää mennä. Sain tänään tiedon, että pääsen lokakuussa Tampereelle raunioseminaariin, joka on tarkoitettu pelastuskoirakoulutusta aloitteleville ohjaajille. Kouluttajina ovat Leif ja Ritva Sundberg Ruotsista. Paljon uutta opittavaa on ollut tänä kesänä pelastuskoiraharjoituksissa ja Peppi on aivan hurjan innostunut jäljestämään ihmisjälkeä ja maalimiehetkin on mukavia. Pepistä tulee ns. rullakoira, tuo nouto/vienti tulee luonnostaan, joten uskon että se on parempi vaihtoehto kuin haukkuilmaisu. Bh koe on edessä sitten joskus...kun nyt ensin osaisin opettaa tuon neitokaisen pysymään paikallaan. Ruokakuppiharjoituksilla ajattelin aloittaa taas aivan alusta koko systeemin. Harjoitukset siis jatkuvat ja tekemistä riittää. ti,18.8. Olimme eilen "puhuttelussa" ja varmistui, että Peppi on hyväksytty KPSH:n pelastuskoirien harjoitusryhmään. Tuntuu hyvältä, että päästiin mukaan, sillä laji ja ryhmä tuntuu minusta meille sopivalta. Toivon hartaasti, että jalat kestävät metsässä kulkemisen . pe,28.8. Peppi on on ollut ikänsä ns. pallo-hullu ja koska "oikean" noutajan tulee hillitä hiukan tätä himoa (niin ainakin olen kuullut puhuttavan) olemme kotona rajoittaneet palloleikkejä ja olen säästänyt pallot koulutuspalkaksi. Nyt kuitenkin annoin neiti Peppisen irroitella oikein sydämensä kyllyydestä ja osallistuimme neljänä torstai-iltana Active Trainersin Flyball-kurssille. Voi että oli koirilla hauskaa!! Peppi nautti leikkituokioista ja sai tunnin ajan juosta ja hyppiä pallo suussa oikein luvan kanssa. Peppi oppi pallokoneen käytön eli kuinka tassulla painamalla saa pallon lentämään. Ideahan on, että ensin koira lähetetään radalle, jossa on neljä estettä hypättävänä, sitten täytyy saada pallo lentämään koneesta , ottaa se ilmasta kiinni ja juosta takaisin esteet hypäten ja tietenkin pallo suussa. Peppi oli taitava ja oppi suorittamaan radan oikein.
|