Uutisia ja muuta mielenkiintoista

Peppi möllitokossa:Alokasluokka 180 pist.

Uusimmat kuvat

lokakuu

pe,2.10.

Peppi oli Laukaan Peurungassa kymmenen päivää Kelan kustantamalla TYK (työkyvyn ylläpito) kuntoutuskurssilla. Peppi taisi olla liian hyväkuntoinen raihnaisessa ryhmässämme. Paikkansa hän kyllä ansaitsi pitämällä huolen meidän viihdyttämisestä metsälenkeillä. Kuntoutuksen viimeisinä päivinä alkoi kuulua kommentteja, että en kyllä enää heitä sitä keppiä...

Loistava tilaisuus viettää laatuaikaa koiran kanssa ja irrotautua työkiireistä. Minulla oli kaikki treenikamppeet mukana ja illat kului metsässä Pepin kanssa. Taisivat vähän pitkään katsoa, kun painelin jatkuvasti metsään pyykkipoikien ym. rekvisiitan kanssa.

Pelastuskoiraryhmässä on treenattu tiiviisti ja työmaata riittää. Eilen olimme taas Pelastusopiston raunioradalla. Peppi ei tosin vielä untuvikkona päässyt hakuun, vaan treenasimme ketteryysradalla tikapuita, keinua, putkea ja epämiellyttavää alustaa sekä kauko-ohjauksia. Kotona on aloitettu taas kerran paikallaoloharjoitukset ruokakupin kanssa ja nyt yritän malttaa edetä h  i t a a s t i . Kuhmosen Kirsin vinkistä olen lopettanut paikallaolossa Pepin palkkaamisen siten että veisin aina välillä palkan ja palaisin taas kauemmaksi . Peppi saa palkkansa rasiasta tai ruokakupista, joka odottaa  "kentän laidalla" tai  siis  jossain muualla kuin minun luona. Pepillä on hirveä veto päästä minun luo ja paikallaolo alkoi olla sellaista edestakaisin pomppimista.

Naapurin Kiri ( Pepin hyvä kaveri) on synnyttänyt viikko sitten kuusi ihanaa Barbet-pentua.( Kauhea "vauvakuume"!) Kiri ja lapset voivat hyvin.

 

ke, 21.10.

Niin on sukuun tullut uusi nelijalkainen eli kultainennoutaja Sissy. Sissy on Minnan ja Antin koira ja asustelee Neulamäessä.. Hiukan jännitti miten Sissy sopeutuu uuteen kotiin ja miten hän ja Peppi tulevat toimeen. Sissyllä on rautaiset hermot, joten kaikki on tähän mennessä sujunut hämmästyttävän hyvin. Peppi ja Sissy tapasivat ensimmäisen kerran meidän pihalla ja Peppi nosti häntänsä jo uhkaavasti pystyyn, mutta Sissy pyysi leikkiin ja alistui nuolemalla Pepin suupielet. Siinä se sitten olikin! Peppi totesi, ettei uusi tulokas ollut uhka hänen asemalleen ja he olivat sen jälkeen kuin vanhat tutut. Myös Tomas ja Sissy tulevat juttuun , joten saamme huokaista helpotuksesta.

Syksy on ollut kiireistä ja sama tahti taitaa jatkua edelleen. Kolmesti viikossa käymme ohjatuissa harjoituksissa ja kotona  treenataan paikallaoloa ja tehdään "kotiläksyjä". Peko-ryhmän kanssa on yhdet  tottis-harjoitukset hallissa ja yhdet ( haku/ketteryys/ilmaisu/tottis)  harjoitukset Pelastusopiston harjoitusaluella. Toko-ryhmä kokoontuu hallissa kerran viikossa. Luulisi että edistystä tapahtuisi talven kuluessa, tosin paljon menee aikaa vanhojen väärin opetettujen liikkeiden korjaamiseen. Mummo on vähän "sössinyt", mutta täytyy olla armelias itselleen . Epäonnistumiset ovat onnistumisen raaka-ainetta. Vain ne epäonnistuvat, jotka yrittävät jotakin. Kaadutaan siis eteenpäin!!

 

la, 31.10.

Ajelimme tänäaamuna Iisalmeen luonnetestiin, jossa tuomarina Jorma Kerkkä. Testin tulos ei ollut mitenkään yllätys, mutta hermorakenteesta tuli +2, itse odotin pienempiä pisteitä.  Peppi oli  testin ajan erittäin reipas ja tyypilliseen Peppimäiseen tapaansa tarvittaessa melkoisen "tänttärä".  Seinässä yksin kiinni ollessaan rähinä  oli melkoinen ja tuomari sanoi, että hampaat oli esillä ja ylähuuli ylhäällä . Tilanteen laukaisemiseksi ei onneksi tarvittu muuta kuin hymy hyökkääjältä ja keppikäden laskeminen alas.

Arvostelu:

I Toimintakyky : +2  Hyvä

II Terävyys : +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua.

III Puolustushalu : +3 Kohtuullinen,hillitty

IV Taisteluhalu : +2 Kohtuullinen

V  Hermorakenne : +2 Tasapainoinen

VI Temperamentti : +3 Vilkas

VII Kovuus : +1 Hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys . +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin.

Laukauspelottomuus : +++ Laukausvarma

Loppupisteet 224