Uutisia ja muuta mielenkiintoista

Joulukuu

ti,1.12.

Marraskuu kului arkirutiineissa, niin  ja pimeyttä on riittänyt. Säätila voisi jopa masentaa, mutta onneksi on touhua tuon tollon kanssa niin paljon, ettei jouda murehtimaan maallisia. Oppimista (sekä emännällä että koiralla) on tapahtunut. Ulkona on harjoiteltu ilmaisua ja minä olen opetellut lukemaan koiraani. Jospa hiljalleen tuosta kaikesta touhotuksesta opin erottamaan juuri sen oikean "nenän noston" ja älyän laittaa koiran maalimiehen luo. Sisätiloissa tottiksen ohella on treenattu rullailmaisuja. Pepillä on "Norjalaisrulla"kaulassa, mutta harjoitukset tehdään irtorullilla. Olen ollut tyytyväinen, että koirani on erityisen ahne . Palkkaus ei tuota ongelmia!

Lauantain mätsärit työllistävat tällä viikolla . Leipomista buffettin rittää, mutta ei se ole ollenkaan vastenmielistä puuhaa. Pipareiden tuoksu  tähän vuodenaikaan on ihan ok.

Hukka-Hallille ollaan parin ystävän kanssa menossa treenaamaan myös Joulun pyhinä. Katkaiseehan harjoitukset mukavasti löhöilyn ja syömiskierteen. Tarkoitus on käydä läpi bh-koeliikkeitä ja muutenkin tottis- harjoituksia. Muutamia kertoja ehkä hieman tylsempien liikkeiden palkkauksena olen käyttänyt Pepille esim. putkeen lähetystä ja hyvin palkkautuu!

to,17.12.

Yksi päivä joululomaan!! Tiedossa kaksi lomaviikkoa  ja paljon koiramaisia suunnitelmia. Sissy on aloittanut toko-kurssin . Sissy innostuu kaikesta tekemisestä suunnattomasti. Kaiken aikaa harjoituksissa oli sellainen meno ja meininki,että välillä vähän huvitti. Huilitauoilla Sissy haluaa halia ja nostaa etutassut syliin ja rakastaa kaikkia ihmisiä.Keväällä taidan viedä molemmat koirat taipparikurssille. Peppi saa noutaa tänä talvena ja keväänä tavallista vähemmän (ainakin variksia) ja yritetään päästä yhteistyöhön kokeenomaisten harjoitusten kautta. Kahdestaan treenaaminen ei ole tuottanut tulosta, hakuinnon puuttuminen ei mielestäni ole ollut epäonnistumisien syynä. Ehkä enemmänkin sellaista jonkin asteista "kusetusta" Pepin taholta tai sitten hän paineistuu jostain syystä koetilanteessa liiaksi.  Ensikertalaisena tollerin omistajana joudun vain arvailemaan syitä ja seuraamuksia, mutta nyt kun on kolme vuotta tutustuttu toisiimme, alkaa kujeet ja kepposet valjeta. Uusimmassa Golden Ring lehdessä oli juttu kultsusta, joka meni taipparit läpi 11-vuotiaana. Toivottavasti meillä ei mene niin pitkään... ja jos menee niin menköön. Tuohon aikaan sisältyy paljon yhdessäoloa ja puuhaa, joka kuitenkin on se tärkein juttu.