helmikuu

torstai,14.2. 

No nyt minä varsinainen "puujalka" olenkin, kun eilen kävin polvikorjaamolla ja korjailtiin molempia polvia. Toivon kovasti, että niistä tulisi vielä agility-polvet!

Peppisen kanssa siis muutaman viikon hiukan tahtia hidastetaan, mutta ei paljon. Ajattelin lauantaina kyllä raahautua harkkoihin, voinhan harjoitella vaikka eteenlähetyksiä ja tehdä malttiharjoituksia ensimmäisen esteen kanssa.

Lukaisin sairaalalukemisena kirjan " Koiria,rakkautta ja surua", kirjoittaja Yrsa Stenius. Hieno ja kaikin puolin koskettava kirja. Suosittelen lämpimästi! 

Peppi esiintyy Tuusniemellä 23. päivä, esittäjä on todennäköisesti joku muu kuin allekirjoittanut. Sinne sitten... 

perjantai, 15.2. 

Kaivoin tänään Peppisen omat pikkarit esille, ostin aloe veralla hajustettuja pikkuhousunsuojia ja pidin neitokaiselle lohdutuspuheen narttukoirana olemisen iloista ja suruista. Eilen Milon käydessä kyläilemässä oli ilmassa jo hiukan ennusmerkkejä tulevasta, sillä Milo oli harvinaisen kiinnostunut Peppisen hännän alusesta ja sitävastoin Peppi varjeli takaosastoa ärhäköiden murahdusten saattelemana. 

Hyvä näin, toko, taippari ym. treenit alkavat maalis-huhtikuussa, jolloin juoksut ovat jo ohi. "Sairastetaan" molemmat nämä seuraavat kolme viikkoa, katsellaan leffoja ja mussutetaan jotain ihanan herkullista lohdutus-evästä ja nautitaan toimettomuudesta.

lauantai, 23.2. 

Tuli sitten syötyä liikaa herkkuja, sillä Raimo Louhio oli Tuusniemellä sitä mieltä, että Peppi ei ole näyttelykunnossa. Peppi on LIHAVA! Ja minä kun olin niin tyytyväinen Peppisen uudesta paksusta turkista. En tainnut haltioissani huomata, että ns. turkki olikin jotain muuta kuin pelkkää ihanaa uutta karvaa. 

Ehkä me molemmat tarvitsemme hiukan kurinalaisuutta syöminkeihin, jotta uskaltaudutaan taas näytille. Häyrisen Kati esitti Pepin kehässä kauniisti ja taidolla. Hiukan Peppi näytti hämmentyneeltä, mutta se taas saattoi jouhtua juoksuista eikä siitä että vierellä oli Pepille uusi ihminen.Suuret kiitokset Katille!

lauantai, 1.3.

Ajelin Pepin kanssa tänään lähelle lapsuudenmaisemia eli Kerimäelle. Ainoastaan viisi tolleria kisaamassa ja kaksi jun narttua. Polvet kesti juosta, ja yritinkin saada pienessä kehässä vähän vauhtia myös Peppisen liikkeisiin. Kivasti se onnistuikin, vaikka lattia oli melko liukas.

Kerimäen kirkonkylällä käytiin aamukävelyllä. Täytyi varoa kovaa huristelevia potkukelkkailija-mummoja! Tuli siinä nostalgiset mietteet. Lapsena potkuteltiin Rasivaarassa kouluun huopatossut jalassa ja kotiin alamäkeä hurjaa vauhtia. Etenkin keskiviikkoisin, jotta ehtisi varaamaan tuoreen Aku Ankan ennen velipoikaa.

Ensi viikolla alkaa taas touhuilut,sillä Pepin juoksut on ohi. Ohjelmassa on HuPu:n ja KPSH:n  TOKO kurssit ja myös agility-harkat jatkuu . Olenkin kaivannut toimintaa, omaehtoinen harjoittelu ja viitseliäisyys eivät ole niitä parhaita puoliaini. Tieto-taitoakin tarvitsen, etten ohjaa Peppistä aivan väärin.