Uutisia ja muuta mielenkiintoista

Peppi möllitokossa:Alokasluokka 180 pist.

Uusimmat kuvat

maaliskuu

lauantai, 1.3.

Ajelin Pepin kanssa tänään lähelle lapsuudenmaisemia eli Kerimäelle. Ainoastaan viisi tolleria kisaamassa ja kaksi jun narttua. Polvet kesti juosta, ja yritinkin saada pienessä kehässä vähän vauhtia myös Peppisen liikkeisiin. Kivasti se onnistuikin, vaikka lattia oli melko liukas.

Kerimäen kirkonkylällä käytiin aamukävelyllä. Täytyi varoa kovaa huristelevia potkukelkkailija-mummoja! Tuli siinä nostalgiset mietteet. Lapsena potkuteltiin Rasivaarassa kouluun huopatossut jalassa ja kotiin alamäkeä hurjaa vauhtia. Etenkin keskiviikkoisin, jotta ehtisi varaamaan tuoreen Aku Ankan ennen velipoikaa.

Ensi viikolla alkaa taas touhuilut,sillä Pepin juoksut on ohi. Ohjelmassa on HuPu:n ja KPSH:n  TOKO kurssit ja myös agility-harkat jatkuu . Olenkin kaivannut toimintaa, omaehtoinen harjoittelu ja viitseliäisyys eivät ole niitä parhaita puoliaini. Tieto-taitoakin tarvitsen, etten ohjaa Peppistä aivan väärin.

 

perjantai, 7.3.

Olemme erityisen huolissamme Milon voinnista. Milon kortisonilääkitystä on aloitettu ajamaan alas. Annos on jo paljon pienempi kuin viime vuoden puolella. Kuitenkin muutaman viikon kuluessa pitäisi Milon jo pärjätä kokonaan ilman.

Tämä sen vuoksi, että tänään eläinlääkärikäynnillä Milolla todettiin iatrogeeninen Cushingin tauti. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeat kortisoniannokset ovat aiheuttaneet Milon elimistölle vahinkoa. Milolla on lähes kaikki mahdolliset vahingolliset oireet:

                       -virtsan eritys noussut

                       -vatsan turvotus

                       -vatsalihasten löystyminen

                       -ihon oheneminen ja näppylät iholla

                       -iho rikki tassuista

                       -turkki lähtee, kaljut alueet 

                       -rasituksen sieto heikkenee 

                        -runsasta läähättämistä myös levossa

                        -lihasheikkous

Milo on ongelmista huolimatta virkeämpi, ensimmäisen kerran 7 kuukauteen Milo on pyytänyt Minnaa leikkiin ja tuonut palloa! 

Milolla on tosiaan haavaumia anturoiden välissä ja reisien sisäpuolet ovat karvattomat. Niskassa on  kaljuja alueita ja karva on kaiken kaikkiaan hyvin ohutta ja sitä on niukasti.Turkin väri on myös haalistunut. Selkä on painunut hiukan notkolle.Lihakset jaloista ovat hävinneet ja Milolla on sellaiset tikkujalat ja vartalo on muuten "tynnyrimäinen" . Milo ei pysty esim. hyppäämään autoon tai sohvalle. Voimaa jaloissa ei ole tarpeeksi.Se on niin epäreilua, Milo ei ole vielä kahta vuottakaan.

Nyt vain on pienennettävä annosta varoen niin, että elimistö ei joudu ns. Addisonin kriisiin, jolloin kortisolivajaus aiheuttaa hengenvaarallisen tilan.

Ei voi kun toivoa parasta! Minnalla on rankat ajat, Milon vointia pitää tarkkailla jatkuvasti ja tassuja täytyy hoitaa useampaan kertaan päivässä. 

Sain Pia Kurimolta tietoa ja tukea tässä vaikeassa tilanteessa. Hän myös neuvoi kääntymään Ruotsin tolleritutkimusta tekevän Helene Hamlinin puoleen. Niinpä Milolta otettiin taas verinäyte, joka lähetettiin Uppsalaan. Kyseessä on ANA testi ja sillä poissuljetaan ns. "tollarsjukan" ja SLE. 

Olen ollut Milon ja Peppisen kanssa yhteislenkillä metsässä.Milo nauttii lumesta ja tyttöseurasta. Toivotaan, että Milolla on vielä monta vuotta tollerielämää jäljellä.  

keskiviikko, 19.3.

Peppi täyttää huomenna 1v 6kk ja siirtyy nuorten sarjaan! Pääsiäissunnuntaina käväistäänkin kehässä Lappeenrannassa.Reissuun lähdetään Mimmun ja Kirin kanssa , veikkaan että hauskaa on.

Milo saa nyt kortisonia joka toinen päivä ja toistaiseksi kaikki on hyvin. Poikaan on tullut tuplasti lisää virtaa. Turvotus vatsan kohdalla on vähentynyt ja toivottavasti karvakin alkaa taas kasvaa. 

 

sunnuntai, 23.3. 

Ihanaa Peppinen, ihanaa! Lappeenrannassa Peppi pyörähteli kehässä taitavasti. Olen tosi tyytyväinen Pepin esiintymiseen ja käytökseen . Odottelu omassa boxissa sujuu rauhassa makoillen ja nyt voin luottaa siihen, että Peppi osaa hommat myös kehässä.  

Pian näyttelykierroksia voidaan vähentää ja keskitytään noutajan olennaisiin hommiin ja aletaan miettimään milloin startataan myös mejä/toko/agility rintamalla. Kiirettä ei kuitenkaan pidetä, harjoitukset jatkuu ja stressiä ei näistä hommista tehdä. Erilaisia harrastusviikonloppuja on tiedossa ja isäntä muistuttaa välillä, että talokin pitäisi tässä keväällä maalata...