marraskuu17.11.2008 KPSH:n VEPE-jengi järjesti viime sunnuntaina match-shown Kuopiossa. Meillä olikin melkoisen ihanat tuomarit, Petra ja Sami Kapanen. Niin, juuri SE Sami Kapanen eli vasta Suomen jääkiekkomaajoukkueen kapteeninakin toiminut kuopiolainen. Petra ja Sami ovat "nöffi-ihmisiä" ja käsittelivät niin koiria kuin niiden omistajiakin ystävällisesti ja taitavasti. Näyttelypäivän päätyttyä Petra totesi, että oli ollut niin kivaa että voisi tulla toisenkin kerran. Peppi aloitti juoksut viikko sitten. Sunnuntain agilityharjoituksissa olinkin ilman koiraa. Valsseja,takaaleikkauksia, vippauksia jne. harjoiteltiin. Kahden viikon kuluttua on hyppytekniikkakurssi ja Peppi on silloin todennäköiseti jo mukana. Joulukuussa osallistutaan "saalisviettikurssille", joten mukavaa puuhaa on luvassa. Tammikuussa on ohjelmassa Kajaanin näyttelyt ja yksi viikonlopun tokokurssi. Milo voi erittäin hyvin. Hiukan olimme huolissamme laihtumisesta, mutta kun kävimme päivittämässä Milon rokotuksia, eläinlääkärin mielestä Milo on ihan sopivan kokoinen. Mahtavaa nähdä Milo leikkimässä pallolla ja juoksemassa "hepulikohtauksissa" kaikki matot rullalle. Toivottavasti saamme pitää Milon terveenä ja onnellisena.
|